Jokainen raskausaika on ainutlaatuinen kokemus. Se on sanoinkuvaamaton ponnistus vartaloiltamme. Uuden elämän kasvattaminen herättää monenlaisia tunteita, jopa samanaikaisesti. Onneksi rakkaat ystäväni ostivat minulle lahjakortin odotuskuvaukseen, kun odotin esikoistamme. Oloni oli sillä hetkellä kaikkea muuta kuin kuvauksellinen, mutta näin jälkikäteen kuvia katsellessani huomaan, että hehkuin. Aika on kullannut pahoinvoinnit, turvonneet jalat ja väsymyksen ja kuvia katsellessani muistan niitä ihania asioita raskausajastani. Miten erityiseltä pienet liikkeet tuntuivatkaan ja kuinka ylpeä olen vartaloni voimasta synnyttää uusi elämä.
Suosittelen odotuskuvausta raskausviikoilla 30-40, jolloin voimme ikuistaa vauvamasun ja hehkuvan äidin odotuksen viimehetket, mutta kuvaukseen voi hyvin tulla jo aiemminkin. Odotuskuvauksessa kuvissa voi myös mukana tuleva isä ja mahdollisesti vanhempia sisaruksia.